Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kun kaikki menee päin persettä - Bauhaus, paska kauppa

Olipa viime viikon torstaina niin synkkä päivä, että meinasi tulla silloin ihan hetkellinen hengellinen romahdus. Tai vartiksi sellainen tulikin ja veti hiljaiseksi. Sitten alkoi taas tapahtua kahta kauheammalla tahdilla. Leivinuuni oli siis muuten täysin valmis ja piti vain vetää saumamassa uunin luukun ympärille.

Kävin Bauhausissa aikaisemmin ostamassa siihen sopivaa massaa, koska olivat ryssineet keittiöön ostamani välitilalevyjen sahaukset. Lisäksi myyvät välitilalevyä senttiä pidempänä, kuin mitä mittanauha oikeasti näyttää. Ostin 3,6 metriä pitkän levyn, johon tilasin 3 sahausta. Sauhauksi varten oli 1 cm leikkausvaraa, jonka piti riittää koska terän leveys on 3 mm. Tarkistin tämän asian vielä sahurilta ja kaikki oli ok. Silti yksi levy oli 2 cm liian lyhyt. Yksi sentti meni liian lyhyeksi ilmoitetun levyn piikkin, toisen katoamista en ymmärrä enkä saanut sille selitystä. Kovasti vaan toitotettiin, että minun vika kun en mitannut levyjä niitä noutaessani. Näköjään pitäisi kaikki tehdä itse. Mitat olivat kyllä oikein tilauslapussa ja oikein ne siis olin ilmoittanut. Paska kauppa siis. Sain hurjan 20 € hyvityksen tuosta virheestä. Ei tullut hyvä mieli, varsinkin kun minusta tehtiin syyllinen ja kaikki kaadettiin omaan piikkiin.

No päätin käyttää tuon mahtavan hyvityksen ostamalla sillä massaa uuninluukun ympärille. Kerroin myyjälle mihin massa tulee ja halusin siis elastista massaa, joka ei sotke. Myyjä sanoi että Sika firestop on oikea aine ja uskoin myyjää. Maailman isoin virhe. Perkele tuo Belsebubin tekele ei ole elastista ja toisekseen ei lähde millään irti edes lasitetun laatan pinnasta. Viimeiseksi tuo aine sotki niin jumalattomasti, että sitä oli lopulta valkoinen uuni täynnä kun sitä yritti pyyhkiä pois. Kokeilin kaikki liuottimia ja ties mitä raspia ja lastaa, mutta eipä lähtenyt irti. Viimeinen keino oli yrittää hioa vesihiomapaperilla, mutta ei auttanut sekään.

Meni sitten suoraan sanoen ihan päin persettä koko homma, tai ohi, suuntaumisesta riippuen. Voin sanoa että nyppi. Soitin Sika Finlandiin ja sieltähän osattiin kertoa että tuo kys. aine on vain piilosaumaan ja ei missään nimessä ole elastinen ja sovellut tuohon kohtaan, mihin sitä laitoin. Myyjä siis myi aivan väärää tavaraa.

Oikea aine olisi Sika firesil. Vedin sillä uudestaan saumat ja tuli todella siisti ja hyvännäköinen lopputulos. Aikaa meni 15 min...sitä ennen menikin sitten yksi koko perkeleen päivä kun suojasin juuri vahatut keittiön seinät, piikkasin laatat irti, hioin piikkausjäljet, tasoitin uunin pinnan laastilla, laatoitin sen uudestaan, saumasin laatat ja lopuksi maalasin uunin uudestaan. Tämä kaikki sen takia kun joku ammattitaidoton Bauhausin myyjä myi väärää tavaraa. Oikeasti pitäisi aina joka ainoa kerta tehdä kaikki itse ja varmistaa aina kaikki asiat ITSE. Sanoinko jo että ei ole kertaakaan vituttanut projektin aikana niin paljoa kun torstaina. Onneksi olin 250 km päässä Bauhausista. Muuten olisin varmaan kyllästänyt kys. myyjän firestopilla.  

Sen verran paljon tuo suoraan sanoen vitutti, että meni viikko että sitä viitsi muistella ja kirjoittaa blogiin. Bauhausiin sitten huomenna avautumaan, vaikkei sillä juuri merkitystä ole. Nyppii vaan tuo vastuun vierittäminen aina ostajalle..Pahoittelun kirosanoja. Niitä lenteli aikalailla viikko sitten. Tuli melko kallis oppi tästäkin. Ei rahallisesti, mutta ajallisesti. Laattoja oli onneksi juuri 8 kpl jäljellä. Vähän kyllä jännitti kun leikkasin luukun sivustoille tulevia laattoja ja porasin reikää lämpömittarille. Laastia piti vain ostaa lisää.

Kun kaikki oli vielä hyvin.

Kun kaikki menee päin persettä.

Isoin vitutus purettu piikkaukseen.

Ainoana hyvänä asiana lämpömittarin reiän poraus onnistui paremmin kuin ensimmäisellä kerralla ja meni aivan nappiin.

Toinen kerta toden sanoo.

13 kommenttia:

  1. Itse kävin Bauhausissa tarkoituksena ostaa Liesimustaa. Myyjä ei ollut koskaan aineesta kuullutkaan enkä osannut hänelle asiaa niin yksinkertaisesti selittää, että olisi ymmärtänyt. Hän soitti paikalle maaliosastosta vastaavan henkilön. Hän sitten kertoi minun tarvitsevan kuumuutta kestävää maalia jolla sitten voisin maalata puulieden kannen mustaksi. Liesimustasta ei ollut kuullut hänkään vaan väänsi koko ajan sanani "mustaksi liedeksi". Yritin vielä epätoivoisesti selittää, että aineella voi käsitellä myös uunien luukut. "kyllä ne luukut maalataan spreymaalilla" oli vastaus. Onneksi sentään tiesin mitä olin ostamassa muutoin saattaisi meilläkin olla myyjän suosituksesta maalattu lieden kansi :(

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on ollut haasteellista uunin laatoitus. Onneksi lopputulos on kuitenkin todella hyvännäköinen.

    Olen itsekin useaan otteeseen törmännyt kyseiseen osaamattomuuteen asioidessani rautakaupoissa. Mitään en enää hanki ennen kuin olen itse selvittänyt etukäteen oikean tuotteen -- jostakin jollain tavalla! Luottamus myyjien ammattitaitoon on kyllä kadonnut vuosien mittaan aivan täysin....

    VastaaPoista
  3. Yleensä aina selvitän etukäteen mitä tarvikkeita tarvitsen, tarkistan vielä itse sopiiko ne kys. käyttötarkoitukseen, tsekkaan mahdolliset käyttökokemukset ja sitten hankin tarvittavat tarvikkeet etukäteen, ettei tarvitsisi ajalla rautakauppoja lävitse ja tuhlata aikaa siihen.

    Nyt kuitenkin tuo sopivuuden tarkistaminen jäi väliin, kun sain hyvityssetelin ja päätin samantien käyttää sen pois. Luotin siis täysin myyjän ammattitaitoon.

    Virheitähän sattuu kaikille ja tapahtunut mikä tapahtunut. Bauhaus hyvitti menettämäni rakennusainekustannukset mukisematta, joten arvostan tälläistä reklamaation hoitoa, jossa virhe myönnetään ja siitä jotain hyvitetään. Aikaa meni toki hukkaan, mutta siitä on jo toivuttu. Pitää kirjoittaa tuosta reklamaatiosta pieni juttu tuohon jatkoksi.

    VastaaPoista
  4. Kyllähän noissa ns. rautakaupoissa on kaiken kaikkiaan surkeaa ja osaamatonta henkilökuntaa. Liekö sitten niin, ettei ole lainkaan koulutettu tehtäviin ja oma kiinnostus työhön ja oppimiseen on aika lähellä nollaa. Sääli vain asiakkaita - Suomessa toimii näköjään tämän kaltainen asiakaspalvelukulttuuri vieläkin. Omat pahimmat kokemukset ovat Starkista ja K-raudasta.

    VastaaPoista
  5. Ikävä kyllä mutta liiakin monesti myyjät ovat ''vain töissä täällä'' asenteella kyseisten myymälöiden palkkalistoilla. Saman tapaisien ongelmien jälkeen olen myös todennut että kaikki kannattaa itse selvittää etukäteen ja vasta sitten marssia rautakauppaan ostoksille. Pääsee vähemmillä harmeilla ja aikaa säästyy kun materiaalit ovat varmasti oikeat ja sopivat käyttökohteeseensa.

    VastaaPoista
  6. Kaikkien noiden kauppojen jälkeen törmäsin tosi ystävälliseen ja ennen muuta asiantuntevaan rautakauppaan Savossa. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta Carlsonin rautakaupasta saa asiantuntevat neuvot kaikkeen.
    Ainut ikävä puoli on, että myyjät rakennusosastolla eivät "näe" naisasiakkaita, vaan alkavat myydä jonossa seuraavalle miehelle ohittaen sujuvasti naisasiakkaan. Sitten kun hakee paikalle maalipuolelta asiallisen myyjän, saattaa löytyä hyvää ohjeistusta valintoihin myös raksapuolen myyjiltä.

    VastaaPoista
  7. Kävin Starkilla Muurauslaasti ostamassa ja paikalle saapui myyjä kännissä sylkäisi vielä kengälleni. Kysyin, että etkö edes anteeksi pyydä niin sanoi vain et vittuako tulit.

    VastaaPoista
  8. Oisit liipassu käkättimeen..

    VastaaPoista
  9. Itse pari kertaa Bauhaussiin eksyneenä voin kyllä suositella kovasti vieressä sijaitsevaa Väritupaa. Perinteinen maalikauppa jossa palvelu pelaa hyvin. Valikoima ei välttämättä ole yhtä laaja kuin Baukkarissa, mutta riittävä kuitenki

    VastaaPoista
  10. Hassu juttu. Ryssivät minunkin välitilalevyjen sahuut, ja oikein huolella. Sain myös huimat 20€ hyvitystä aikani asiasta vängättyäni.. Taitaa olla vakiokäytäntö talossa, eikä ehkä ihan harvinaista kun aloittivat keskustelun "Tätä levyä ei sitten ole varastossa enää yhtään, että emme voi tehdä uutta tilalle ellet odota 2-3kk. Kauppaa ei pureta."

    VastaaPoista
  11. BAUHAUSSISTA EI KANNATA OSTAA MINKÄÄNLAISTA KONETTA VUODEN PÄÄSTÄ SE EI OLE ENÄÄN HEIDÄ TUOTEENSA MINKÄÄN LAISTA OSAA SIIHEN EI SAA KUN SAKSASTA TILAAMALLA EDAYN KAUTTA

    VastaaPoista
  12. Bauhausin valikoima OK, palvelun taso ja osaaminen vaihtelevat liiaksi. Lyhyeksi leikatut levyt ja olematon hyvitys tuttu juttu Vantaallakin.

    Uusimpana juttuna verkkokaupan ongelmat, joita liikkeen puolelta selittelemään on pantu useita nimimerkkejä peräkkäin, kun väsytetään asiakasta.

    Kun joskus osuis palvelun laatu ja hyvä valikoima tai edes saatavuus samaan ostoskertaan.

    Verkkokauppaa on monesti edullisempaa ja ainakin vähemmän työlästä tehdä muiden kanssa.

    VastaaPoista
  13. Sävytetystä kylmän sävyisestä valkoisesta seinämaalista tuli vaalean roosan ja beigen yhdistelmä.Olen kuulemma itse vastuussa kun ostin väärää maalia vaikka väri kartan väri oli vaaleampi kuin maali seinässä. Eivät purkaneet kauppaa, olisivat vain antaneet uuden sekoituksen (ei siis itse maalia) veloituksetta. En sitten halunnut uutta liian tummaa maalia. Ostohetkellä kysyin myyjältä että onhan maali varmasti valkoista ettei ole keltaista tms.ettei mene tunkkaiseksi johon myyjä suositteli ostamaani sävyä. Reklamointihetkellä ei kuulemma tälläistä oltu puhuttu. Todella törkeetä palvelua syyttää asiakasta.75€ kankkulan kaivoon..

    VastaaPoista