Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ikkunoiden sisäpuitteiden kunnostusta ja maalausta

Muiden hommien ohessa tai lähinnä ennen niiden aloitamista päätin maalata loput ikkunoiden sisäpuitteet. Suurin osa sisäpuitteista oli jo aikaisemmin maalattu uudelleen, mutta 4 puitetta kaipasi vielä pintaansa uutta maalia. Päätin maalata nämä kotosalla, niin maalipinnasta olisi helpompi saada pölyttömämpi. Hidastahan maalaus on kuitenkin ikkuna kerrallaan.

Raaputin maalikaapimella epätasaisuudet ensin pois ja 120:llä hiomapaperilla kevyesti hion kaikki pinnat. Maalikaapimessa käytin Biltemasta ostettua kovametalliterää, joka oli osoittautunut laadukkaaksi talon seinistä maalia poistettaessa. Kaapimis- ja hiontaoperaation suoritin parvekkeella.

Maaliksi sudin pintaan Tikkurilan maalarin valkolakkaa. Siveltiminä käytin Bilteman halpoja sinisiä pensselisarjoja, joissa on 4 eri kokoista pientä sivellintä. Siveltimet eivät ole laadukkaita, mutta ikkunapuitteiden pintojen epätasaisuudesta johtuen huono laatu ei haittaa. Ainoastaan pitää varautua nyppimään irti karvoja maalipinnasta, jotka irtoavat siveltimestä. Paras puoli siveltimissä on kuitenkin niiden hinta. Siveltimen voi heittää roskiin aina yhden maalikerroksen jälkeen. Tämä näkyy lompakossa, koska maalattavia puitteita on neljä kappaletta. Jokaiseen niistä pitää maalata kaksi maalikerrosta per puoli. Yhteensä tämä siis tekee 16 maalikerrosta, 16 maalauspäivää ja 16 sivellintä.

Puolet ikkunoista on jo maalattu ja puolet jäljellä. Keittiön toisesta sisäpuitteesta puuttuu vielä lasi ja se pitäisi lasittaa ennen maalausta. Saatan tehdä sen lasitusmassalla ilman lasituslistoja. Lasitettu puoli kuitenkin jää karmiin päin, joten sitä ei pääse kuitenkaan näkemään.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti