Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

maanantai 29. elokuuta 2011

Alkovin pariovet

Alkovin ja olohuoneen välisessä seinässä sijaitsevaan oviaukkoon oli pitkään pariovet hakusessa. Oviaukon kooksi mitoitin kaikessa viisaudessani aikoinaan 170x210, enkä kummemmin silloin miettinyt että sen kokoisia pariovia ei usein tarjouksesta löydy. Sinänsä tuo leveä oviaukko oli tarkoituksen mukaista ja harkittua. Kun molemmat ovat olisivat auki, olisi alkovi melkein samaa tilaa olohuoneen kanssa. Alas asti lasitetut ovet toisivat tilaan muutenkin enemmän tilan tuntua. Oviaukossa oli lähtötilanteessa vain verhokisko, mutta ovetkin siinä on joskut aikoinaan olleet.

Melkein jo tilasin Jeldweniltä oviaukkoon sopivat pariovet, mutta huuto.netissä iskin silmäni tähän ovipariin viime viikolla. Ovet myytiin vielä karmeineen, joten ei muuta kun 300 € tarjousautomaattiin ja ovet irtosivat lopulta 290 €:lla. Sanoisin että oikein hyvä kauppa itselleni. Ovat ovat massiivipuuta ja muutenkin hyväkuntoiset. Kerros valkolakkaa päälle ja ovet näyttävät kuin uusilta. Lasit pitää oviin ostaa, mutta mukavan yllätyksenä huomasin että ovet on äärimmäisen helppo lasittaa. Ristikot saa kokonaisina irti toiselta puolelta ovea ja lasin saa näin olleen todella helposti oveen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti