Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

WC:n seinien ja lattian saumaus

WC-tila pitäisi saada mahdollisimman valmiiksi, jotta lämminvesivaraaja ja jakotukit saataisiin paikoilleen. Niinpä tein taas kerran sen virheen, että tein liikaa ja liian nopeasti. Tämä melkin kostautui ja meinasi tulla hieman ei niin siisti saumaus. Asiasta alempana enemmän.

WC:n seiniin valitsin Kiillon saumauslaastin ja silikonit. Tämän vain sen takia, että sopivaa sävyä ei tuntunut löytyvän muilta valmistajilta. 10 Kg pönttö meni melkin kokonaan seiniin. Kerrankin ostin sopivan määrän saumalaasti kerralla. Työstöominaisuudeltaa Kiilloon laasti ei mielestäni ollut parhaimmasta päästä. Laasti pysyi siellä missä sen ei haluaisi pysyvän, eli laatan pinnassa. Saumassa pysyäkseen puolestaan laasti puolestaan vaati enemmän työtä, kuin mihin olin aiemmin tottunut. Lopulta kuitenkin saumat saatiin täyteen laastia.

WC:n lattiaan valitsin puolestaan Cascon laastin, joka tuntui helpommalta levittää. Siitäkin huolimatta, että kyseessä oli vaakapinta vs. pystypinta. Laastia oli juuri ja juuri oikea määrä, eli 3 kg laatikko meni viimeistä jauhonmurua myöten. Uudet Cascon saumalaastit ovat onneksi 4 kg laatikkoja, jos ei kaipaa säkkikokoa. Huomattavasti parempi pakkauskoko tuo 4 kiloa mielestäni ja 3 kg tuntui loppuvan saunassa lattian saumauksessa ja kylpyhuoneen lattian saumauksessa kesken.

Koska säät kerrankin suosivat ja oli oikeasti valoisaa vielä puolen yön aikaan, päätin jatkaa hommia vähän pidempään. No, eihän se hyvin mennyt. Ennen saumojen ja laattojen viimeistä pesua nukkumatti vei voiton ja laatoissa oli aamulla runsaasti jo kovettunutta saumalaasti. Meinasi päästä muutama kirosana ja varsinkin lattiaan valittu tumman harmaa laasti oli mukavasti myös seinälaatoissa antamassa kivaa pigmenttiä. Muutenkin hieman nyppi lattian saumaus, koska laasti näytti paljon tummemmalta kuin lattialaatat. Luulin saumatessani että olin valinnut vahingossa väärän purkin tai sitten olin vain värisokeuttanut uunoillut. Onneksi laasti vaaleni selkeästi kuivaessaan ja se oli lopulta juuri oikeaa sävyä.

Mutta koska kuivunutta laastia oli aivan väärissä paikossa, piti jotain keksiä. Insinöörimäinen ratkaisu oli tietenkin hioa laasti pois 240:ssä paperilla. Kokeilin hiontaa ensin jämäpalaan ja koska jälki oli hyvää, päätin hioa laastin poiis. Menetelmä ei sovellu lasitetuille laatoille eikä myöskään kiiltäväpintaisille. Onneksi valitsemani laatat olivat mattapintaisia. Hiomapaperia ja aikaa kului, mutta lopulta tuli valmista. Laatat lähtivät aivan puhtaiksi ja tila saa kuivaa muutaman päivän ennen kuin vedän kulmiin ja lattiakaivon ympärille silikonit. Oman mukavan lisänsä hiontatyöhön toi päälle +30 asteen lämpötila ja 100 % ilmankosteus, kiitos laattojen pesun. Myöhemmin kuulin, että on olemassa happoa sisältää laattojen puhdistusainetta, jolla homma olisi käynyt ehkä hieman helpommin. Hyvä vinkki ja pitää laittaa korvan taakse muistiin, jos joskus toiste käy samalla tavalla. Toivottavasti ei, virheistä pitää aina oppia jotain. Esim. Mira ceramic cleaner nimellä ja valmisteella löytyy tuota puhdistusainetta. Viemäriputkien tarkkaan ja siistiin katkaisuun tarvitsen mielestäni aivan välttämättä Fein multimasterin, joten nyt minulla on ihana tekosyy ostaa kys. laite vihdoinkin.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti