Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

WC-tilan kustannukset ja materiaalit

Kävin kuitteja läpi viikonlopun aikana ja laskin kaikki materiaalikustannukset WC-tilan osalta (kuten myös saunan sekä kylpyhuoneen osalta, mutta lisään ne myöhemmin).

Lämminvesivarajaa, viemäröintejä, vesiputkia, hanakulmarasioita, lattiakaivoja ja muita putkitarvikkeita ei ole laskettu mukaan. Mutta esim. ovet ja ikkunat on, kuten kaikki muut pinta- ja runkomateriaalit. Myös menekki ja tarvikkeen ostopaikka sekä merkki/malli pitäisi olla mainittu.

Jotain kirjoitusvirheitä tai hassuja sanoja voi olla, mutta eiköhän listasta käy ilmi mitä tarviketta kys. tilanteessa tarkoitetaan. Voi olla että jotain on unohtunut listasta, mutta 95% kattavasti materiaalien pitäisi olla tuossa.

Työn osuutta ei ole mainittu, koska se on itse tehden tietysti tasan 0 €.

WC:n kustannukset siis kokonaisuudessaan 3099,32 €.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti