Vanhan talon kunnostamisesta (tai sen yrittämisestä) kertova blogi. Talo kulkee perintönä kolmannessa sukupolvessa. Tarkka rakennusvuosi tuskin koskaan selviää. Maanmittauskuvissa se on ollut jo sotien aikaan ja rakenteet antaisivat viitteitä 30-luvun lopulle.

Talo on toinen niistä paikoista, jossa olen oppinut ne kädentaidon alut, joilla yritän taloa kunnostaa. Koska olen täysin itse oppinut aiheeseen liittyen sekä lisäksi insinööri, ei mitään blogissa julkaistua kannata ottaa tosissaan ja vielä vähemmän siitä kannattaa ottaa mallia.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Keittiön seinien oikaisua - osa 1.

Uuden keittiön takia keittiön seiniä piti oikaista ja koolata uudelleen. Koolaukset sen takia, että sähköt saadaan uppoasennuksina. Lisäksi kun halusin keittiöön palauttaa tulisijan vanhalla paikalleen, vaati se myös erityistoimenpiteitä. Pieni puuhella olisi mahtunut helpommin keittiöön, mutta koska halusin leivinuunin, oli jokainen sentti keittiössä tarpeellinen. Siltikään senttejä ei ollut riittävästi, vaan jouduin purkamaan yhden seinän ja siirtämään sitä vajaat 20 cm sivulle päin. Tämä sen takia, että allaskaappi mahtuisi paikoilleen ja astianpesukone sen viereen. Varsinaiseksi senttipeliksi meni ja nyt astianpesukoneen luukun avautuessa jää oven ja leivinuunin kuoren väliin se sentti tilaa.

Lisäksi kun kaappisyvennyksen ristimitat ei pidä, syö se senttejä turhaan kun kulmat laittaa suoraan kulmaan. Vanha valurautaviemäri jäi tulevan astiapesukoneen alle ja putki piti jollain saada katkaistua. Yritin ensin lekalla, mutta putken seinämäpaksuus oli sitä luokkaa että piti ottaa iso laikkakone avuksi. Ei ollut kovin yksinkertaista yrittää katkaista metalliputkea kun sentin päässä on kuivalla purulla täytetty seinä. Kastelin vanhan lakanan valuvan märäksi vedellä ja vuorasin sillä putken ympäryksen ja takaseinän. Sitten vaan varovasti laikkakone pyörimään ja tarkkailin mihin kipinät lentää. Kun putkesta sai n. 3/4-osaa poikki, niin napautin lekalla putkeen ja se lopulta halkesin. Seinämäpaksuus oli 8 mm, joten aivan nopeasti ei kyseinen viemäri olisi puhki ruostunut.

Tulevan leivinuunin hormissa oli vanha poistoilmaventtiili ja muurasinkin aukon umpeen ja piikkasin viereeseen hormiin liesituulettimille uuden aukon. Koska koko savupiippu on aikojen saatossa kallistunut n. 2-astetta pohjoiseen päin, piti myös keittiön puolella suorittaa piipun näennäinen oikaisu, kuten myös saunassa tehtiin. Saneerauslaastilla ensin kuitusementtilevy piippuu kiinni ja levyyn ruuvasin hobau-ruuveilla kulmaraudat, joilla oikaisukoolaukset sai kiinni. Oikaisukoolauksiin sitten päälle toinen kuitusementtilevy. Lähempänä tulevaan leivinuunin palokanavaa täytin n. 10 cm matkalta levyjen raon 100/600-muurauslaastilla. Täytin muurauskauhalla laastia levyjen rakoon ja naulasin alhaalta ylöspäin ylijääneitä panelinpaloja muotin seinäksi viimeistelynaulaimella. Viimeistelynaulat upposivat hyvin kuitusementtilevyn reunaan kiinni. Leivinuunin takaseinään ruuvasin 12 mm kuitusementtilevyn eli lujalevyn kiinni ensimmäiseksi levykerrokseksi.


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti